Päivi Hirsso – Sosiaali- ja terveydenhuollon takana

Hoitomenetelmien kehittyminen on jatkanut monen elämää vuosia tai jopa vuosikymmeniä, mutta samanaikaisesti hoidon saatavuus usein päivittäinkin koetuissa pienemmissä terveysongelmissa on hankaloitunut. Moni ikääntynyt tai ikääntymässä oleva ystäväni pohtii jo huolestuneena vanhuuttaan ja arjessa pärjäämistään siinä vaiheessa.

SoTe:a on rakennettu jo useampi vuosi. Viestinnällisesti on jotenkin onnistuttu niputtamaan yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamistarve ja (toimimaton?) perusterveydenhuolto kun kyse on perimältään riittämättömästi resursoiduista peruspalveluista. Tai pikemminkin rahan siirtämisestä peruspalveluiden taskusta erikoispalveluiden taskuun; siis oikeasta taskusta vasemmalle tai päinvastoin, kuitenkin toisesta aina pois. Sama on toistunut sote-peruspalveluiden sisällä; kustannuspaineet väestörakenteen muutoksesta johtuen ovat muuttaneet rahanjakoa myös peruspalveluiden sisällä sosiaalipalveluihin päin, mikä on ymmärrettävää ja kuuluu hyvinvointiyhteiskunnassa niin tapahtuakin. Kaiken seurauksena mahdollisuudet ennaltaehkäisevään työhön ovat olleet terveydenhuollossa paikoin hyvinkin niukat ja siitä on hiljalleen paisunut valtava korjaavan palvelun tarve, mihin kunnilla ja terveydenhuollon työntekijöillä on vaikeuksia vastata.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yksi tavoite on helpottaa hoitoon pääsemistä. Kuntalaisen näkövinkkelistä ratkaisu on yksinkertainen – lisätään seiniä ja palkataan riittävästi käsipareja. Lääkärinä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilönä kannatan ehdottomasti palveluiden saatavuuden parantamista, mikä onkin monella toimintasektorimme osa-alueella toteutunut usein ”ulkoistamisen” kautta – hienompi termi on ns monituottajuus. Monituottajuus on sanahirviö, joka liittyy siihen tapaan, miten sinun kotikuntasi on päättänyt palvelunsa järjestää. Se ei tarkoita sitä, että tarvitsemasi palvelut tuottaa ”kuka milloinkin”, vaan sitä, että kotikuntasi ostaa kaikki tai osan palveluista kilpailutuksen kautta määritellyllä hinnalla, usein yksityiseltä yritykseltä. Tuottaja voi olla myös esimerkiksi järjestö tai yritys, joilta voit ostaa vaikkapa saamallasi palvelusetelillä palvelua. Erilaiset toimintatavat, unohtamatta ammattihenkilön työlle asetettuja laatu- ja toimintaperiaatteita, parantavat tuottavuutta pelkästään jo toimialan sisäisen kilvoittelun kautta. Tämä kaikki tuottaa arvoa sekä asiakkaalle että maksajalle eli tilaajalle ja siten koko yhteiskunnalle.

Syytä on kuitenkin muistaa, että tavoitteena ei ole säästö vaan saada kustannusten nousukäyrä loivemmaksi. Tämän tavoitteen saavuttaminen toteutuu vain ennaltaehkäisyn ja toimintakyvyn haasteiden aikaisella tunnistamisella. Hoidon toteuttamisessa tarvitaan harvoin ns raskasta kalustoa ja, toisaalta, suurin kysyntä on lyhyttä kontaktia vaativista palveluista. Siitä palvelusta perimiltään SoTe- uudistuksessakin on kysymys. Saatavuudesta ja kohtaamisesta. Paras palaute omassa työssäni on ollut muutama kuukausi sitten saamani kommentti ”Mukavaa kun meillä on Haukiputaalla oma maalaislääkäri” – olen tosin siellä jo lähes 20 vuotta iltavastaanottoa pitänyt. Kun terveydenhuollon ammattihenkilö tuntee asiakkaansa, niin kohtaaminen on parhaassa tapauksessa nopea ja silti huomattavaa terveyshyötyä tuottava.

Olen osallistunut aina jollain tasolla järjestötyöhön. Siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja yhdessä tekeminen voimaannuttaa sekä toivottavasti luo yhteisöllisyyttä usein niin sisäänpäin kääntyneeseen tapakulttuuriimme. Järjestötyön tärkeä tehtävä on tarjota sen piiriin hakeutuvalle työkaluja, joiden avulla hän voi osallistua aktiivisesti hoitoonsa eikä olla vain passiivinen hoidettava. Aktiivinen kansalainen on sairastuessaankin aktiivinen, kun se hänelle sallitaan ja siihen tarjotaan tarvittavat työkalut. Palvelujärjestelmän muutokset aiheuttavat epätietoisuutta ja osin turvattomuuttakin hoidon toteutumisen suhteen. Sähköiset palvelut lisääntyvät, mikä aiheuttaa osalle meistä vaikeuksia ja pelkoakin. Järjestötoimijana näen järjestöillä mahdollisuuksia uudenlaiseen palveluvalikkoon, mikä hyödyttää koko yhteiskuntaa. Meidän tulee jatkossa lisätä yhteistyötä myös järjestöjen kanssa, mm. panostaa terveyden edistämiseen ja kehittää uusia palvelumalleja helpottaaksemme arkea toimintakyvyn laskiessa. Tehdään aktiivinen järjestötoiminta houkuttelevaksi!

Toivon, että olen 30 vuotta lääkärinä toimiessani saanut reppuuni sellaista osaamista, mistä on hyötyä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Minulla on vankka yleislääkärin identiteetti, mistä olen ylpeä; kokonaisvaltaisuus perustyössä näkyy toivoakseni myös muissa tehtävissä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *