Vain yksi pieni kysymys

Arjessa pärjääminen tuleee arvioida jokaisessa tapaamisessa.

Omaan toimintaani lääkärinä on vaikuttanut moni asia, mutta mieleenpainuvin on ollut kokemus urani alkutaipaleelta.

Kahdeksankymmentä täyttänyt nainen Pohjois-Suomesta tuli sairaalasta terveyskeskuksen vuodeosastolle ”kuolemaan”. Puoliso istui vuoteen reunalla ja piti lähes tiedotonta puolisoa kädestä kyynel silmäkulmassa. Kysyin, miten tähän tilanteeseen oli jouduttu? Terveyskeskuksessa ei ollut rouvasta mitään aikaisempaa tietoa.

Mies kertoi vaimon kaatuneen maaliskuun liukkailla talon pihassa. Jalka oli mennyt poikki, rouva joutunut sairaalaan. Leikkaus, komplikaatioita, infektioita ja lopulta jalka oli jouduttu amputoimaan polven alapuolelta. Lisäksi operatiivisen hoidon lieveilmiöt ikääntyneillä eli sydämen vajaatoiminta, rintakipua ilmeisesti osin anemiastakin johtuen, sekavuutta ja levottomuutta. Rouvalle oli laitettu pitkä lista eri lääkkeitä. Sairaalaan joutuessaan hän oli ollut terve ja lääkkeetön. Nyt hän oli täysin avuttomassa tilassa.

Miehen kanssa sovittiin lääkityksen purkamisesta. Bentsot, unilääkkeet, ja voimakkaat kipulääkkeet pois. Verenpaineen nostamiseksi sydänlääkitystäkin vähennettiin ja kas kummaa, muutaman päivän päästä kohdattiin aamukierrolla virkeät sinisilmät. Nainen oli sisukas, kohta hän istui tuolilla, märkivä jalantynkä hoidettiin kiinni ja tilattiin proteesi. Tämä tapahtui heinäkuussa eli noin neljä kuukautta kaatumisesta.

Parin vuoden kuluttua ison peräpohjalaisen maalaistalon tilavassa tuvassa tuo samainen pariskunta eleli hyvissä voimissa. Rouva kokkasi ja touhusi muutakin proteesinsa tuella, siivouskin onnistui. Pihalla toki oli entistä varovaisempi.

Yksi pieni kysymys ihmisen arjesta surulliselle omaiselle oli pelastanut rouvan elämälle.

Minulle se opetti kuulemisen ja aidon kohtaamisen mahdollisuuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *